maanantai 5. elokuuta 2013

15 metriä kummia

Nakutusta, kilkutusta, sahaamista ja taas nakutusta. Ja ähkinääkin. Pihaltamme on kantautunut viime päivinä ääniä, joista ei voi erehtyä. Vähitellen laudat ovat sen pituisia kuin on toivottu ja ne on koottu ja naputeltu haluttuun muotoon. Ja jokunen päivä koko projektin aloittamisesta kattokin on huopia vaille valmis.

Tänään koko komeus sai nokkakärrikyydin ja siinähän se nyt sitten olla nököttää.


Samaan aikaan samassa pihapiirissä tapahtuu kummia. 15 metrin verran kummia.


Niin että mitähän Justus tähän nyt oikein tuumaa?! No, kokeillaan!


Okei okei okei, paljastetaan nyt sitten. Meille on tulossa....ei, ei ole tulossa koira. En voinut millään vastustaa kiusausta kokeilla, millaisia mielleyhtymiä nämä kotipihamme uusimmat tulokkaat saavat aikaan teissä muissa. :-D

Mutta jotain meille nyt kuitenkin tuli. Aloitetaan nakutuksista ja sahausäänistä. Ne syntyivät, kun sadevesikaivon päälle oli saatava jonkinmoinen rakennelma, jonka sisään voi piilottaa pumput ja muu tekninen, sähköinen ja letkuinen esineistö. 6-vuotias talomme asukas nimesi tämän mökin Pumppulaksi. Siispä se on sitten Pumppula!


Eikä blogipostausta ilman Justusta. Niin, samoihin aikoihin Pumppulan harjannostajaisten kanssa pihapiirimme valkoinen kissaeläin koki kirjaimellisesti jotain vapaannuttavaa. Justuksen fleksissä on ollut 15 vuoden ajan naru, jossa on 5 metriä liikkumatilaa. Nyt sen voi kätevästi laittaa 15-metriseen kummastakin päästä kiinnitettyyn hihnaan, naps vaan! Yhteensä 25 metriä tilaa liikkua ja sivusuunnat päälle!

Jos nyt jokin tuotantoyhtiö tai mediatalo innostuu tästä, niin Justuksen tähdittämä show olisi nimeltään Avara luonto. ;-)


Laajentuneet kulkumahdollisuudet takaavat sen, että lemmikkimme on yhä aktiivisemmin mukana erinäisissä pihapuuhailuissamme. (Tämä täytyy nyt muuten itsekin painaa mieleen.)



Ja mistä tietää, että entistä vaeltavamman kissan on päästävä sisälle syömään, juomaan tai hiekkikselle? Tästä näin:


Kyllä, terassinrappuset ylös ja sitten tiukka kurvi heti vasemmalle. Justuskin sen tietää.

4 kommenttia:

  1. Linkitin teidät Naukulan lukulistalle. Toivottavasti se sopii Justukselle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii oikein hyvin. Ja sopii myös minulle. :-)

      Poista
  2. Ihan ekaks pitää vähän purkautua, että mä en pystynyt jostakin ihmeen syystä kommentoimaan aiemmin ja nytkin se onnistuu vaan virallisella Google-tilillä. No eipä mitään, pääasia että onnistuu! :)

    Tuohon edelliseen postaukseen: ei riitä että kuvassa on kissa tai söpö kissa, vaan kyllä pitää olla joku juttu/juju! Ne sun aiemmin laittamat minukissakuvat oli esim. just sellaisia!

    Pumppula on tosi hieno, on teillä kätevä herraX rakentamassa, peukutukset hänelle! Ensin kyllä aattelin että se on ikään kuin koirankopin vastine eli kissankoppi Justukselle, hehe..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että kommentointi onnistuu edes tälviisiin. :-)
      En tiedä, mitä Justus olisi tuumannut kopista, jos se olisikin ollut Kissala/Justuksela/tms. Luultavasti olisi kohta kömpinyt takaisin sisälle Oikean Kotiin ja vääntäytynyt kiepille pehmeälle sängylle. (Tähän liittyy kohta tuleva postaus, jota lähden kirjoittamaan....ÄN, YY, TEE - NYT! :-) )

      Poista