Aivan erityinen tarina

Olipa kerran henkilö, joka päätti, että tänään on se päivä. Hän oli mennyt lupaamaan tyttärelleen, että tämä saisi 7-vuotissynttäreilleen herkkuja, sellaisia henkilön itsensä leipomia aivan erityisiä herkkuja.

Lupaukset on pidettävä, ja niinpä henkilö näpytteli navigaattoriin juhla- ja leivontatarvikkeisiin erikoistuneen myymälän osoitteen. Kerta ei ollut suinkaan ensimmäinen. Matkalla hän muisteli edellistä visiittiään. Silloin henkilö ei onnistunut palaamaan kotiin todellakaan tyhjin käsin. Hän toivoi silloin ja toivoi nyt, että myymälän väki oli saanut piparimuottihyllyt täytettyä jotensakin kohtuullisessa ajassa ja kutakuinkin kohtuullista vaivaa käyttäen.

Ja kas, niin kävi, että henkilö sai aivan erityisiin herkkuihin vaaditut erityiset tarvikkeet ja erityiset aineet. Seuraavaksi kassalle ja kot....piparimuotit! Henkilö ei millään voinut vastustaa kiusausta ja suuren repsahduksen vaaraa uhmaten hän lähestyi Niitä Hyllyjä. Tosin niiden paikkaa myymälässä oli vaihdettu, mutta se ei ollut henkilölle este, vain pikkuruinen hidaste.

Tänään oli aivan erityinen päivä, jolloin syntymäpäiväjuhlavalmistelut saivat luvan alkaa ihan oikeasti. Ja tänään oli aivan erityinen päivä, jolloin keskelle syntymäpäiväjuhlavalmisteluja saapui jotain tällaista:

Ja tältäkin se näyttää:

Eikä ilman tätäkään se olisi mitään:

Henkilön uusin lupaus: värikäs kattiseurue tulee saamaan täydennystä. "Onneksi jouluun on alle vuosi aikaa!" henkäisee henkilö ja saattelee uusimman tulokkaan kaltaistensa joukkoon.

Sen pituinen se.

Ei liian tiukkaan solmuun, kiitos!

"Ja laitetaanko pakasteet pussiin?"

Kyllä, vastaukseni kaupan kassalla esitettyyn kysymykseen on aina myönteinen. En sillä, että haluaisin kuormittaa maailmaa tai kotiani turhalla muovilla, vaan sillä, että näillä juuri sopivankokoisilla muovipusseilla on taloudessamme erityisen tärkeä tehtävä.

Jossain vaiheessa iski epäilys. Joo laitetaan! -huudahdukseni taitaa kajahtaa turhan innokkaasti. Nehän ovat todellakin vain pakasteiden ympärille sujautettavia läpinäkyviä kahvallisia pussukoita. "Nämä ovat niin käteviä kissankakkapusseja," huikkaan ja jatkan puolentoista litran maitotölkkien lastaamista hihnalle. "Äiti, sinä sanoit VESSASANAN!!!" kihertää junioriosasto.

Ja minä mietin kolmannen maitopurkin kohdalla, olisiko sittenkin pitänyt ostaa enemmän pakasteita. Kerrankin helppoa, maistuvaa ja kätevää arkimatematiikkaa: 1 litra suklaajäätelöä + 1 litra lakritsijäätelöä + 1 litra vaniljajäätelö = 3 muovipussia kissallisen perheen kissan tarpeisiin, kirjaimellisesti.

Jos ostaisikin jäätelön sijaan yhden mahdollisimman ison paketin kissanruokaa + yhden mahdollisimman ison säkillinen kissanraksuja + yhden mahdollisimman painavan lootan kissanhiekkaa. Luulisi kenen tahansa tajuavan, että kyllä sillä on kissa ja muovipussille on aivan varmasti erittäin hyvä uusiokäyttötoiminto, kun sillä kerran on se kissa ja näyttää se kissa syövän ja pissaavankin, niin ehdottomasti muovipussi on hyvä olla olemassa.


Mutta kun ei noita löydy meidän lähikaupasta pakasteina. Minut löytää siis jatkossakin jäätelöaltaan liepeiltä. Jotain kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Nykyään myönteinen vastaukseni sisältää myös toiveen: "Ethän laita liian tiukkaan solmuun?".

Kaipaako pyyntöni selityksiä? Sen yritän päätellä kassaihmisen ilmeestä.

"No kun en meinaa saada auki solmuja, jos ne ovat kovin tiukkoja. Nämä ovat niin hyviä kissankakkapusseja."

Tulihan se sieltä. Antaa lapsien ja jonossa takanani seisovien kihertää. Minäpä se jaksan syödä jäätelöä ja iloita muovipusseista, joissa on tarpeeksi löysät solmut.