Lataa mut

Valoläikkä on mukava asia. Se on sitä isoille kissoille, se on sitä pienemmille kissoille.

Joskus valoläikkä saa huomion siirtymään läikän viereen. Tuohon noin:

Kun malttaa tiirailla valoläikän lähiseutuja, voi havaita uusia kohteita. Mutta koskea ei saa, katsoa ainoastaan. Haluan nimittäin nähdä, minne läikänvierustapaukset johtavat.

Valoläikkä saa maaston näyttämään eri kulmista hieman erilaiselta. Selvää on, että tästä se jokin on mennyt ja suunnannut tuonne eteenpäin noin. 

Ja tänne se on päätynyt, monilatauksellinen eläin, joka näyttää toimivan sekä aurinko- että sähköenergialla.

Ja ei, ei tarvitse käpertyä kyhjöttävämpään asentoon eikä näyttää myrtsimpää naamaa. Minä tulen ja laitan töpselin seinään! ;-)

Kuuleeko hätäkeskus?

Meillä olohuoneen matosta on muodostunut Se Paikka. Sinne halutaan, sinne kasaudutaan, sinne tungeksitaan, joten sinne myös jonotetaan.

4-vuotias matonkäyttäjä tietää, että kymmenille pikkuautoille ei ole parempaa kaahailu-, kurvailu- ja parkkeerauspaikkaa. Samassa matonkäyttäjässä asuu myös innokas legoilija, joka *viuh* kippaa kahden ison muovilaatikon kaikki palikat samaiselle matolle (tuota ääntä en edes yritä kuvailla).

Löytyypä meiltä myös pari vuotta vanhempi mattoilija, joka pitää luumunväristä lattiaa peittävää tekstiiliä omien legojensa kokoontumis- ja hajaantumispaikkana. (Erotuksena aiemmin kipattuihin legoihin nämä ovat pienempiä ja pinkimpiä.) Matosta on myös mainioksi barbieryhmän treffauspisteeksi, paikalliseksi Stokkan kellon alapuoleksi. Ja kun barbiet tapaavat toisiaan, siinä on korkokenkää ja käsilaukkua jos jonkinlaista. Kaikki Siinä Paikassa.

Mutta hetkinen, tämähän on kissablogi, ei sisustus- eikä lapsiperhe-elämänkuvailublogi!

On aika kaivaa esille viikko sitten ikuistettua todistusaineistoa.

Ruuhka on ollut päivittäistä, joskus jopa öittäistäkin. Mutta tänään tapahtui selvä käänne.

 

Pitäisikö soittaa hätäkeskukseen? Nyt tänne palokunta ja ambulanssi ja poliisi! (Paitsi että viimeksi mainittu on jo paikalla.) Mutta auttaisiko se mitään? Tekisivätkö ne mitään? Tekisikö ruuhkaan jäänyt/ruuhkan aiheuttaja mitään?

Niin, ehkä Justus selviäisi tästä pelkällä huomautuksella. 

Joo-o, käpälästä meinasin saada. Tästedes annan ruuhkautumis-odottelu-röhnötys-levittäytymisrauhan. Mutta vain ja ainoastaan kissalle. Autot, legot, pienemmät legot, itse asiassa kaikki legot ja yhä myös ne autot, barbiet, kaikki barbien oheistarvikkeet ja vieläkin ne legot autoja unohtamatta, siis ihan kaikki on oltava viimeistään siivouspäivänä jossain muualla kuin Siinä Paikassa.

Justuksen kanssa neuvotellaan vielä.

Lempipaikoillanne, valmiina, nyt!

On asioita, joita kissallisena ihmisenä tekee silloin tällöin. Sitten on niitä asioita, jotka olivat tällaisia harvakseltaan tehtäviä, mutta kohta huomaakin, että puuhailee niiden parissa yhä useammin....kunnes niitä voi kutsua jokapäiväisiksi askareiksi. Suoraan sanottuna arjeksi.

Meillä erottamattomaksi osaksi kissallisen talouden arkea on muodostunut kissan häätäminen pois lasten tyynyiltä. Viimeksi tänään ja vieläpä monta kertaa.

Tyynyjähän meillä riittää: aikuisten sängyllä, sohvalla, lasten leikeissä ja ties missä muualla. Mutta mitä tekee Justus? No Justuspa tekee sitä, että koisaa yhä useammin juuri ja nimenomaan ja justiinsa joko tytön (6 v) tai pojan (4 v) tyynyllä.

Tälviisiin se Justus sijoittaa itsensä nukkumaan lapsen sänkyyn ja pää sievästi tyynyllä. Kuva on tältä iltapäivältä.

Aiemmin, jos on pitänyt löytää kissa jostain nyt äkkiä johonkin hätään, on kannattanut tsekata aikuisten makuuhuoneen parisänky. Siellähän se Justus tykkää peiton päällä niin makoilla. No, niinpä se 15-vuotiaankin kissan mieli ja maku muuttuu. Ja niinpä ne lapsetkin oppivat siirtämään tyynynvaltaajaa sen verran varovaisesti pois nukkumasijaltaan, ettei tule räpsäisyä tai edes vihaista mulkaisua. ;-)

Otetaas vielä yksi kuva tältä iltapäivältä:

 

Toki tällä kissalla on muitakin lempipaikkoja, joiden suosituimmuusjärjestys tuppaa vaihtelemaan.

Aikoinaan Justuksen hento (ja toisinaan ei ihan niin hento) kuorsaus kantautui sohvalta. Nyt kun tilalle tuli nahkainen versio, kissan unipaikat ovat löytyneet muualta. Mutta niin se vaan on, että poikkeus vahvistaa säännön:

Niin, kyllä nahkakin kelpaa nukkumasijaksi, jos välissä on jotain pehmeää. Tai sitten vappuhuuma oli niin huumaavaa, ettei kissaparka yksinkertaisesti jaksanut etsiä mieleisempää paikkaa vaipua päiväunille.

Ja kun lempipaikkojen ehdottomasta eliitistä on puhe ja kirjoitus, niin tätä tällaista ei sovi unohtaa:

En yhtään liioittele, jos väitän, että Justus on elämänsä aikana matkustanut kanssamme tuhansia kilometrejä. Parasta kaikessa reissaamisessa taitaa sittenkin olla kotiutunut porukka, joka ei jaksa tyhjentää kaikkia kasseja vielä saman päivän tai seuraavan päivän tai oikein hyvässä lykyssä vielä sitä seuraavankaan päivän aikana. ;-)

Lötkähdetään Justuksen kanssa taas sängylle. Jotta me kaikki mahdumme sinne, otetaan suunta aikuisten makkariin. Parisänkymme päältä kissan tapasi ennen muinoin löytää - ennen tätä Lasten tyynyt on ihan parasta -villitystä.

Ja jos kissa sattuu sille päälle, että mikä tahansa viltti tahi vastaava kelpaa, niin sittenhän se kelpaa. Olkoon se vaikka varattuna lasten Karhunpoika sairastaa -leikkeihin.

En ole vielä kokeillut semmoista temppua, että kun kissa on löydettävä, tällään keskelle olohuoneen lattiaa tyhjän pahvilaatikon ja odotan, kunns "saalis" menee "ansaan". Voin kyllä kuvitella, että tulos on jotakuinkin tällainen:

Hyvät naiset ja hyvät herrat, saanen vihdoin näyttää teille, mikä on lasten tyynyjä, parisängyn peittoa, kasseja, huopia ja pahvilootia rakastavan kissan lempipaikka numero yksi!