sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ilonaamainen kissa, kis kis!

Kis kis, ensimmäiset kisittelyt!

Ja näin minä sen suunnittelin:

Ensimmäinen blogipostaus alkaisi sillä, että pohdin blogikirjoittamisen syntyjä syviä - tai karvoja karkeita/koreita/kiiltäviä, näin kun kissamaisuusblogissa ollaan - ja miettisin minä sitäkin, mistä ovat hyvät kissablogit tehty. Ja totta kai aina mukavin väliajoin hoksaisin toitottaa, että tässähän se on se aivan ensimmäinen postaus, juhuu! Ja juuri SINÄ olet sitä lukemassa.

Niin kuin nuo seikat tässä parin rivin matkalla jonnekin muka unohtuisivat. ;)

No, näin minä tämän sittenkin toteutan:

Kis kis Seppo ja Grumpy Cat! Ensi netissä levisivät yrmeän Grumpy Catin kuvat ja nyt olemme jo jonkin aikaa saaneet tutustua kotimaiseen kissayrmeyteen, Seppoon. Eikä tämä Kouvolassa elävä persialaiskatti kovin äkkiä poistu julkisuudesta, kiitos muutaman päivän takaisen Some Awards -voiton.

Muutama päivä on siitäkin, kun olin seuraamassa passikuvien ottamista. Sanopa alle kouluikäisille, että katso suoraan kameraan ja nyt ei sitten saa hymyillä eikä varsinkaan nauraa. Kuulostaa Sepolle ja Grumpy Catille soveltuvalta poseeraamiselta. Mutta toisaalta ei saa olla liian Sepolta tai Grumpylta näyttäväkään. No mutta lapset onnistuivat ja passikuvat onnistuivat.

Harvoin tulee otettua kissoista passikuvia (lainausmerkeillä tai ilman). Siis että katse on suoraan kameraan ja pää ehdottomasti suorassa, hartiat hyvin, kasvoilla ei ole varjoja ja mitä näitä muita passikuvasääntöjä nyt onkaan. Kissakuvien säännöt kun tuntuvat suosivan varsinkin...

...lötkötystä (eri asennot sallittuja, jopa toivottuja),












...nukkumista (eri asennot sallittuja, jopa toivottuja),












...muuten epäpassimaista olemista (joo, asentoja milloin mitenkin),


















...unohtamatta tietenkään laatikoita!











Jos sinulla on kissa ja kamera ja saat ikuistettua ihan virallisen passikuvan oloisen kuvan, niin pistäpä vinkkiä ja linkkiä tulemaan. Minä ainakin yritän!

Ripaus anti-seppoa ja anti-grumpya, kiitos! Justuksen perusilme on hymyileväinen, kun kohdetta tiirailee reilusti alakulmasta.


















Ilonaamainen mikä ilonaamainen, sanon mä!

Kenen kotona asuu ilonaamainen kissa (muualtakin kuin alakulmasta), josta olisi tuleva seuraava  internetin valtaava ilmiö? Yrmykissat saavat hymyn ihmiskasvoille, mutta olen varma, että ilonaamakatit pystyvät samaan. Ja jopa paremmin.

13 kommenttia:

  1. Mä en tykkää Grumpy Catistä mut Justus on ihana :)
    Meidän Tikrusta saattaa saada suoran naamakuvan mut se turjake laittaa aina simmut kiinni! Pitää yrittää yllättää se jollain tapaa...

    Hyvin tää sun blogi lähti käyntiin, mielenkiinnolla odotan seuraavaa postausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kis kis ja kiitos kiitos ensimmäisestä blogikommentista, Tiiiger! Ja tervetuloa mukaan!

      Jään innolla odottelemaan Tikrun virallista passikuvaa. Tuleekohan sieltä perinteistä pahvilaatikkokamaa, virallista pönötystä vai sittenkin ilonaamakuvien ykkönen? :-)

      Poista
    2. Taitaa tämänhetken paras pönötys olla tuossa profiilikuvassa :D

      Poista
    3. En tiedä mitä rajaviranomaiset tuosta tuumaisivat. ;-)

      Poista
  2. Onnea uudelle blogille! Ennen kuin kissa tuli elämääni, ajattelin, että ne ovat kaikki samannäköisiä, vähän erivärisiä vain. Kissan kanssa eläessä olen ymmärtänyt, että kaikki kissat ovat erinäköisiä ja niillä on monia ilmeitä. Toisilla perusgrumpy, toisilla perussöpö.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Cheri!

    Niinpä, moninainen on kissojen naamavärkki: jokainen on erilainen ja siihen lisäksi vielä erilaiset katseet - kuten nyt tuo Anna nyt ruokaa -tuijotus, jota Justus parhaillaan testailee. :-)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Onnistuisikohan nyt tuo kommentointi :)Kissoissa juuri pidän siitä että katseet, eleet ja ilmeet ovat erilaisia ja uniikkeja :)

    VastaaPoista
  6. No nyt onnistui, Titi-uu, jee!

    Yksi lempikissoistani netissä on Vladimir Punikki eikä vähiten siksi, että sen omistaja on saanut napattua niin monta hienoa kuvaa lemmikistään. Esimerkiksi Vladimirin FB-sivun kuvaosiosta löytyy katseltavaa vaikka koko päiväksi. www.facebook.com/vladimirri/photos_stream

    VastaaPoista
  7. Vihdoin ja viimein! :D Vladimir Punikkia itsekin fanitan! Upeita kuvia omistaja saanut :)

    VastaaPoista
  8. Kurkkaapa, Titi-uu, tuonne Kissojen Suomi -kirja -välilehteen. Vaikka se on kovin keskeneräinen, niin siellä(kin) on Vladdy. :-)

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistä Minna :) Käynkin samantien kurkkimassa Vladdya :)

    VastaaPoista
  10. Ja vielä yksi linkkivinkki. Vladimir kävi helmikuussa verkkovieraana Kissojen Suomen FB-sivulla: https://www.facebook.com/KissojenSuomi/posts/509304299119720 :-)

    VastaaPoista