lauantai 26. lokakuuta 2013

Kirje Paulille

Hei Pauli!

Monet kerrat, jo vuosien ajan, olen kuullut ja kuunnellut sinua radiosta. Valehtelisin jos väittäisin, että äänesi ei olisi kajahdellut CD-levyiltä ja C-kaseteilta. Viime viikkoina olen päässyt seuraamaan toimiasi myös tv:n välityksellä - kiitos Vain elämää -ohjelman. Hyvin sää vedät!

Hämmästyn, kun huomaan, että olen rustaamassa kirjettä juuri sinulle. Jos sepustuksen vastaanottajaa olisi udeltu ennen eilisiltaa, olisin henkäissyt aivan toisen nimen. Sen, jonka veli oli pienenä tuonut salaa kissan kotiin ja myöhemmin Sami oli saanut pentuja. 

Se, mitä tapahtui eilen nähdyssä jaksossa, muutti kaiken. Nyt haluan lähestyä juuri Sinua, Pauli. Laulu- ja esiintymistaitosi ovat vakuuttaneet minut jo kauan sitten. Eilen minulle näytettiin jotain sellaista, että olen täysin vakuuttunut kyvystäsi kissatulkkina. 

Muistinvirkistykseksi tässä koko eilinen jakso, mutta pyydän sinua siirtymään ajassa suoraan kohtaan 37:00. 

Eilen joku totesi Twitterissä näin:
"Pauli Hanhiniemi myös dubbaa eläimiä simultaanina".

Niin sen täytyi olla, niin se oli. 

Ja vielä samana iltana Facebookin puolella Kissannimigalleriassa ihastelimme tulkkaustasi ja liikutuimme masentuneesta Mikko-kissasta. Oli ilo huomata, miten sinä ja kollegasi Maarit ymmärsitte Mikkoa.

Täten esitän sinulle kutsun saapua meille kotiin tulkkauskeikalle. Varsinkin minä ja Justus-kissa odotamme kovasti - ja varaamme eturivin paikat. Kyllä muukin perhe innostuu, ja jos haluat, saamme paikalle muitakin tulkattavia kissayksilöitä.

Hyvää ja kaunista sinulle toivottaen,
Minna 

Ps.
Oma kitara mukaan!


2 kommenttia:

  1. Itsekin kyseisen jakson katsoneena menin ihan tolaltani onnesta, kun näin jonkun muunkin simultaanitulkkaavan kissoja! Tosin myönnän, että Pauli oli miuta huomattavasti parempi hommassaan. Sinänsä vähän masentavaa, sillä opiskelen itse kääntämistä ja tulkkausta... Joka tapauksessa tämä uusi ammattikunta ja sen edustaja herra Hanhiniemi on ehdottoman tervetullut uutuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elou, kivaa kuulla kommentteja alaa opiskelevalta! Pauli oli kyllä erittäin osaavan tuntuinen tässä(kin) työssä. Tiedä miten paljon on harjoitellut "salaa" ja vasta nyt paljasti taitonsa suurelle yleisölle. Toivotaan, että musahommien lisäksi saamme kuulla lisää tätä puolta Paulista. Ja tsemppiä sinulle opintoihin ja onnistuneita kissatulkkauksia! :-)

      Poista